Lihottaako peruna?

 Perunan ja pastan vertailu glykeemisen indeksin käsitteen valossa

 Paavo Ahvenniemi, 22.12.2008

Tästä printattavana pdf-tiedostona (päivitys 24.2.2009 klo 21:00)

 1. Johdanto

Peruna on joutunut viime aikoina kiihkeänä käyvässä terveyskeskustelussa muiden tärkkelyspitoisten ruoka-aineiden tavoin tulilinjalle. Se onkin muka peruna joka nyt lihottaa, ja perusteena pidetään perunan, ja muiden tärkkelyspitoisten ruoka-aineiden, korkeaa niin kutsuttua glykeemistä indeksiä (GI). Glykeeminen indeksi kuvaa ravintoaineen tehokkuutta nostaa veren sokeripitoisuutta. Tämän selvityksen tarkoituksena on tutkia, onko perusteita pitää perunaa pastaa haitallisempana lihottavana ruoka-aineena.

 2. Perunan edullinen energiatase

Kokonaisenergiataloudellisesti tarkasteltuna väite perunan lihottavuudesta on täysin naurettava. Käsitykseni perustuu siihen yksinkertaiseen tosiasiaan, että perunan energiatiheys on useihin muihin elintarvikkeisiin verrattuna hyvin matala (Taulukko 1). Sata grammaa keitettyä perunaa sisältää energiaa vain 63 kcal, kun esimerkiksi vastaavassa määrässä pastaa, joka pääsee lähimmäksi perunaa, on energiaa 95 kcal, ja aamiaishiutaleissa 364 kcal. Jos esimerkiksi henkistä työtä tekevä nainen täyttäisi koko päivittäisen keskimäärin 2200 kilokalorin energiantarpeen keitetyllä perunalla, hän saisi popsia sitä lähes 3.5 kiloa. Ekvivalentti pastamäärä olisi noin 2.3 kiloa, mutta vehnäleipää saisi syödä vain 850 grammaa (Taulukko 1).
 

Taulukko 1. Perunan ja joidenkin muiden ruoka-aineiden energiapitoisuuksia

1) Luvut on saatu Kansanterveyslaitoksen taulukoista, www.fineli.fi
2) Lukema kertoo, kuinka paljon kyseistä ruoka-ainetta voisi syödä, jos haluaisi täyttää koko päivittäisen 2200 kilokalorin       energiantarpeen vain yhdellä ruoka-aineella. 2200 kcal vastaa  ”toimistotyötä” tekevän naisen keskimääräistä päivittäistä energiankulutusta

Perunan matala energiapitoisuus johtuu sen korkeasta vesipitoisuudesta, minkä vuoksi energiapitoisten ainesosien, pääasiassa tärkkelyksen, osuus jää pieneksi. Perunassahan kuiva-aineen osuus kokonaispainosta on vain 15-30 %. Laaja vaihteluväli johtuu siitä, että perunan kuiva-aine koostuu noin 70-prosenttisesti tärkkelyksestä, jonka pitoisuus voi vaihdella, lajikkeesta ja viljelyolosuhteista riippuen, jopa 10 ja 20 prosentin välillä mukulan kokonaispainosta. Tärkkelyspitoisuuden suurella vaihtelulla on luonnollisesti vaikutuksensa niin perunan sisältämän kokonaisenergian määrään kuin myös perunan ns. glykeemiseen kuormaan. Palaan siihen seikkaan myöhemmin. Matalan tärkkelyspitoisuuden omaavat perunaerät ovat todellisia low carb tuotteita, joiden hiilihydraattien määrä ja energiapitoisuus jäänee huomattavasti Finelin keskiarvolukemia pienemmiksi.

Koko päivittäistä energiantarvetta ei tietenkään nykypäivänä kateta pelkällä perunan syönnillä, vaan sen kokonaiskulutus on asettunut meillä Suomessa noin 60 kiloon henkeä kohti vuodessa. Perunaa siis syödään vain 165 grammaa päivässä ja siitä saadaan keskimäärin 104 kilokaloria, vain vajaat 5 % päivittäisestä energiantarpeesta. Ja sitten kuitenkin puhutaan perunan lihottavuudesta ja kiihkeimmät vaativat perunan pudottamista kokonaan pois ravintoympyrästä sen kansanterveydelle aiheuttaman vaaran vuoksi! Todellisuudessa peruna siis on poikkeuksellisen matalaenerginen elintarvike, jota uskaltaisi popsia huomattavasti nykyistä käyttöä runsaammin ilman että se aiheuttaa kansanterveydellisiä ongelmia, ja lisäksi se sisältää useimpia muita ruoka-aineita tasapainoisemman ”paketin” hyödyllisiä ravintoaineita.

 3. Glykeeminen indeksi

Käsitys perunan ja muiden hiilihydraattipitoisten elintarvikkeiden lihottavasta vaikutuksesta perustuu siihen, että niillä on korkea niin kutsuttu glykeeminen indeksi (GI). Se kuvaa yksinkertaisesti elintarvikkeiden sisältämien hiilihydraattien hajoamisnopeutta ruoansulatuksessa ja siirtymistä verenkiertoon.

Glykeeminen indeksi määritetään syöttämällä vähintään 10 koehenkilölle sellainen määrä jotakin ruoka-ainetta, että annokseen sisältyy standardimäärä, yleensä 25-75 grammaa, imeytyviä hiilihydraatteja, ja mittaamalla sitten 2-3 tunnin ajan veren sokerin (glukoosin) muutoksia (veren glukoosin AUC=area under curve, vrt. Kuva 1). Toisessa koetilanteessa samoille koehenkilöille annetaan vertailutuotteena vastaava määrä joko glukoosia tai valkoista leipää ja veren glukoosireaktio mitataan samalla tavoin.

Glykeeminen indeksi saadaan jakamalla testattavan tuotteen aiheuttaman glukoosipiikin pinta-ala vertailutuotteen, valkoisen vehnäleivän tai glukoosin, aiheuttamalla glukoosipiikin pinta-alalla ja kertomalla tulos sadalla. Eri ruoka-aineet saavat siten glykeemisen indeksin arvoja 0 ja 100 väliltä, suhteutettuna puhtaan glukoosin arvoon (100) (www.glycemicindex.com; Foster-Powell & Brand Miller, 1995).

Glukoosi vertailutuotteena antaa 30 % matalampia lukemia kuin valkea leipä. Siksi tulosten saamiseksi vertailukelpoisiksi valkealla vehnäleivällä saadut GI:t täytyy kertoa 0.7:llä. Jos muunnosta ei ole suoritettu tai asiayhteydestä ei käy ilmi, kumpaa menetelmää on käytetty, johtopäätökset menevät täysin metsään. Eri yhteyksissä esitettyihin GI-arvoihin tuleekin siksi aina suhtautua terveen kriittisesti ja olettaen, että luvuilla on iso virhemarginaali.
 

Kuva 1. Glykeemisen indeksin laskentatapa. Tutkittavan ravintoaineen vaikutusta verensokeriin seurataan 2-3 tunnin ajan. Muodostuvan käyrän alle jäävää aluetta (AUC) verrataan glukoosin nauttimisella muodostuneeseen. (www.glycemicindex.com)
 

Glykeemisen indeksin vaihteluihin on erilaisia syitä. Yksi keskeisistä on tärkkelysjyväsen koko ja hajoamisaste. Pohjimmiltaan kyse on siitä, miten tehokkaasti tärkkelystä glukoosiksi hajoittava alfa-amylaasientsyymi pääsee ruoansulatuksessa käsiksi tärkkelyksen glukoosiketjuihin. Niinpä pieni tärkkelysjyvänen aiheuttaa isomman GI-vasteen kuin iso jyvänen (Foster-Powell & Brand Miller, 1995). Tärkkelyksen sulavuus myös kasvaa kun se pilkkoutuu ruokaa valmistattettaessa tapahtuvassa mekaanisessa työstössä ja tärkkelyksen liisteröityessä (=gelatinoituminen) ruokaa keitettäessä (Brand et al., 1985; Ross et al., 1987).

Gelatinoituessaan tärkkelysjyväset imevät vettä ja paisuvat ja vähitellen rikkoutuvat paljastaen yksittäiset tärkkelysmolekyylit. Mitä gelatinoituneempaa tärkkelys on keiton jäljiltä, sitä korkeamman GI:n se antaa. Matala prosessointilämpötila ja pieni veden määrä keitossa ja ruokosokerin tai rasvan läsnäolo vähentävät tärkkelyksen gelatinoitumista. Tärkkelyksen sulavuus laskee myös Maillard-reaktion seurauksena (Ross et al., 1987). Tärkkelysjyväset voivat kylmentyessään kiteytyä uudelleen (retrogradaatio), millä on suuri merkitys tärkkelyksen sulavuudelle (Poutanen ym., 2001). Sen seurauksena esimerkiksi keittämisen jälkeen kylmenevän perunan GI laskee todennäköisesti selvästi siitä mitä se oli ollut heti keittämisen jälkeen.

Gelatinoitunutta ja helposti ruoansulatuskanavassa alfa-amylaasien avulla sulavaa tärkkelystä kutsutaan nopeaksi tärkkelykseksi. Ueimpien elintarvikkeiden tärkkelys on tällaista. Vain osittain liisteröityneet tärkkelysjyväset tai uudelleen kiteytynyt glukoosi edustavat hitaasti sulavaa tärkkelystä. Tärkkelyksen kanssa nautittu liukoinen ravintokuitu voi hidastaa tärkkelyksen hydrolyysiä/imeytymistä. Se muodostaa jähmeän rakenteen, joka hidastaa molekyylien diffuusiota.

Oikealla valmistusprosessilla tärkkelys voi muuttua ns. resistantiksi tärkkelykseksi, joka ei hajoa lainkaan ruoansulatuskanavassa. Resistantti tärkkelys on näin ollen osa ravintokuitua eikä vaikuta veren sokeriarvoja kohottavasti. Resistanttia tärkkelystä muodostuu usein elintarvikkeiden valmistamiseen liittyvissä kuumennusprosesseissa, ja toistuva kuumentaminen sekä alhainen kypsennyslämpötila ja pitkä aika lisäävät sen määrää. Resistanttia tärkkelystä on myös valmistettu esimerkiksi osittaisen entsymaattisen hydrolyysin ja kiteyttämisen kautta, ja valmisteita on kaupallisesti saatavilla elintarvikeraaka-aineiksi. (Poutanen ym., 2001). 

Pastatuotteilla on yleensä selvästi pienempi glykeeminen vaste kuin esim. leivällä. Tämä saattaa johtua ainakin osittain pastan tiivistä rakenteesta. Pastahan ei ole lainkaan huokoinen kuten leipä. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että pastan ohuudella on suuri vaikutus glykeemiseen vasteeseen, koska ohuessa pastassa tärkkelys on pitemmälle liisteröitynyt (Poutanen ym., 2001).

Myös tärkkelyksen laatu vaikuttaa sen sulavuuteen ja siten glykeemiseen indeksiin. Amylaasientsyymi hajoittaa tehokkaammin haaroittunutta amylopektiiniä kuin pitkäketjuista amyloosia. Siksi amylopektiinitärkkelys nostaa GI:tä voimakkaammin kuin amyloosi. Perunan suhteellisen korkea glykeeminen indeksi johtuu juuri tästä: perunan tärkkelyksestä 75 % on amylopektiiniä,  (Ross et al., 1987; Rastovski et al., 1981).

 4. Eri ruoka-aineiden glykeemiset indeksit

Kaikilla ruoka-aineilla, jotka sisältävät runsaasti hiilihydraatteja, usein tärkkelyksenä, joka on jyvien ja esimerkiksi perunan yleisin tapa varastoida energiaa uuden kasvin käyttöön, on korkeahko glykeeminen indeksi (Taulukko 2). Joistakin yleisimmistä hiilihydraattituotteista pastan glykeeminen indeksi on suhteellisen matala. Sydneyn yliopiston ja David Mendozan ylläpitämien GI-tietokantojen 22 keitetyn spagettierän keskimääräinen GI on ollut 45. Kokonaisena keitetyn perunan vastaava 28 erän keskiarvotulos on 73. Muista yleisistä hiilihydraattipitoisista elintarvikkeista riisin (GI 65), maissihiutaleiden (GI 82) ja vehnäleivän (GI 70) lukema on korkea.

Eri ruoka-aineiden glykeemisten indeksien vertailussa on tärkeää tiedostaa pari seikkaa. Ensinnäkin se, että glykeeminen indeksi kuvaa eri elintarvikkeiden tärkkelyksen hajoamisnopeutta ruoansulatuskanavassa, veren glukoosipitoisuuden vasteen kautta, mutta ei kerro mitään määristä. Eri ruoka-aineiden glykeemiseen indeksiin vaikuttavien imeytyvien hiilihydraattien pitoisuus kuitenkin vaihtelee suuresti. Niinpä glykeemisen indeksin määrityksessä yleisesti käytettyyn 50 gramman hiilihydraattimäärään saa syödä esimerkiksi keitettyjä perunoita 382 grammaa ja pastaa 255 grammaa, mutta maissihiutaleita vain 62 grammaa (Taulukko 2). Toiseksi, samankin ravintoaineen glykeeminen indeksi vaihtelee hyvin voimakkaasti riippuen siitä, millaiset ovat olleet raaka-aineen tuotanto-olosuhteet ja miten ruokaa on prosessoitu. Siksi eri yhteyksissä esitetyt glykeemiset indeksit ovat useimmiten vain ohjeellisia ja yksittäisten erien poikkeamat keskiarvosta voivat olla merkittäviä, niin alas- kuin ylöspäinkin. Perunalla vaihtelu on poikkeuksellisen suurta.

Taulukko 2. Eräiden ruoka-aineiden hiilihydraattipitoisuus, glykeeminen indeksi (GL) ja glykeeminen kuorma (GK)

1) Kansanterveyslaitoksen laskelmia (www.fineli.fi)
2) Perunan glykeeminen indeksi on laskettu kaikista Glycemic Index Websidella (www.glycemicindex.com) ja David Mendosan   (www.mendoza.com) ylläpitämässä taulukossa löytyvistä luvuista (28 vertailua), muiden GI-lukujen laskemisessa on käytetty pelkästään ensinmainittua lähdettä. Vehnäleivän GI-lukuna on käytetty sen standardieroa (70 %) glukoosin lukemaan.
3) Laskettu kaavalla: GI x (hiilihydraatteja g/100g)/100

 5. Glykeeminen kuorma

Koska esimerkiksi perunan ja pastan GI-arvot näin eroavat tosistaan, pasta indeksi 45 ja perunan 73, ja toisaalta myös glykeemisen indeksin laskemisessa käytetyt vertailukelpoiset ruoka-ainemäärät eroavat toisistaan, pastaa 255 g ja perunaa 382 grammaa, pastan ja perunan todellisen glykeemisen vaikutuksen vertaaminen on suhteellisen vaikeaa. Siksi Harvardin yliopistossa kehitettiin 1990-luvulla glykeemisen kuorman (GK) käsite. Se suhteuttaa ruoka-annoksen glykeemisen indeksin ruoan mukana nautittujen hiilihydraattien kokonaismäärään. Se tietenkin onkin ainoa oikea lähtökohta eri ruokien vertailussa. Korkean gykeemisen indeksin ja pienen määrän hiilihydraatteja tulisi maalaisjärjelläkin ajateltuna tuottaa saman rasitteen kuin matala glykeeminen indeksi, mutta paljon hiilihydraatteja.

Glykeemisen kuorman avulla pääsemme siis lopulta vertailemaan eri ruoka-annosten ja –aineiden tuomaa rasitetta reilulla tavalla. Niinpä 100 grammaa keitettyä perunaa, jonka glykeeminen indeksi on keskimäärin 73, tuottaa 9.5 yksikköä glykeemistä kuormaa (Taulukko 2). Vastaavasti 100 grammaa pastaa antaa rasitetta vain vähän vähemmän 8.8 yksikköä. Keitettyä perunaa ja pastaa voi siis syödä, jos asiaa katsotaan pelkästään glykeemisen indeksin kannalta, suunnilleen saman painomäärän. Jos taas verrataan pelkästään perunan ja pastan energiasisältöjä, kuten yllä tehtiin (vrt. Taulukko 1), keitettyä perunaa voisi syödä noin kolmasosan enemmän kuin pastaa.

Aterian tuottama glykeeminen kuorma siis riippuu glykeemisen indeksin ohella ratkaisevasti annoksen koosta. Nyt on hyvä palauttaa uudelleen mieleen, että perunan keskikulutus on meillä vain noin 160 grammaa päivässä, eli peruna-aterian glykeeminen kuorma on keskimäärin 1.65 x 9.5 = 15.7 yksikköä  (vrt. taulukko 2). Se vastaa kai suunnilleen sitä, että otetaan pari kolme keitettyä perunaa ruoka-annoksen lisukkeeksi, mikä varmaan lieneekin yleisin perunan käyttötapa. Pastaa taas nautitaan aterialla yleensä pääruokana ja sitä ahmitaan silloin hyvän kastikkeen kera helposti useita satoja grammoja. Esimerkiksi 300 grammaa spagettia vastaa 3 x 8.8 = 26.40 yksikön glukeemistä kuormaa. Sitä pienemmällä pastamäärällä lienee vaikea selvitä aterialta.

Näyttäisi siis siltä, että aterialla syöty pastan kokonaisvaikutus verensokerin tasoon on isompi kuin perunalla. Lisäksi on muistettava, että peruna sisältää keskimäärin noin kolmasosan vähemmän energiaa kuin pasta. Eli sekä perunan verensokeria nostattava lyhyen ajan vaikutus että riski saada perunan syönnillä liikaa kaloreita on pienempi kuin pastalla. Myös peruna voi toki olla aterialla samalla tavoin pääosassa kuin pasta, esimerkiksi silloin kuin syödään pääruokana peruasta tehtyjä laatikkoja tai uuniperunaa. Silloin sen glykeeminen kuorma, ison nautintamäärän vuoksi, nousee varmaan suunnilleen pastan tasolle.

Sekä pasta että peruna pärjäävät melko hyvin GI-kisassa muiden hiilihydraattipitoisten ruoka-aineiden, esimerkiksi riisin, leivän ja erilaisten aamiaistuotteiden kanssa (vert. taulukko 2). Peruna pärjää lähinnä siksi, että sen hiilihydraattipitoisuus on matala, pasta taas siksi, että senkin hiilihydraattipitoisuus on matalahko ja lisäksi glykeeminen indeksi on tärkkelyspitoiseksi tuotteeksi melko matala. Syitä siihen on etsitty eri tahoilla, ja joitakin selityksiä on esitetty yllä.

6. Keskiarvon harha

Kaikki edellä glykeemisestä indeksistä sanottu on tehty käyttäen eri ruoka-aineiden keskiarvolukuja, jotka on laskettu parista isohkosta tietokannasta. Todellisuudessa yhdestä ja samasta raaka-aineesta valmistettujen tuotteiden glykeeminen indeksi voi vaihdella hyvinkin laajassa mitassa. Ensinnäkin samakin valmistusprosessi, esimerkiksi perunan keittäminen, voi antaa lopputulokseksi hyvin erilaisia glykeemisiä indeksejä. Niinpä 28:n keitetyn perunaerän glykeeminen indeksi on vaihdellut välillä 48-118 (Taulukko 3 + LIITE 1). Eri puolilta maailmaa peräisin olevat erät näyttävät eroavan selvästi toisistaan. Syitä tähän en ole ehtinyt tarkoin selvittämään, mutta mitä todennäköisimmin keskeinen syy on ero tärkkelysjyvästen rakenteessa. Esimerkiksi tärkkelyksen amyloosi/amylopektiini-suhde tai tärkkelysjyväsen koko tai sen gelatoitumis- tai rikkoutumisalttius prosessoinnissa vaikuttaa glykeemiseen vasteeseen. Voi hyvin kuvitella, että erilaiset kasvuolosuhteet tai lajike voivat vaikuttaa suurestikin näihin tärkkelyksen ominaisuuksiin. Jotkut muutkin solutason ominaisuudet, esimerkiksi soluseinän rakenne, saattavat ehkä heikentää alfa-amylaasin tehoa.

Toinen vaihtelua aiheuttava seikka on luonnollisesti se, että raaka-aineesta valmistetaan mitä erilaisimpia tuotteita hyvin vaihtelevin menetelmin. Kuten yllä on jo todettu, tärkkelysjyväset voivat pilkkoutua pienemmiksi voimakkaan työstön seurauksena tai hajota vaihtelevassa määrin, keittolämpötilasta tai käytetystä veden määrästä tai keiton paineistuksesta riippuen. Lisäksi keiton jälkeinen perunan viilentäminen palauttaa tärkkelystä takaisin kiteiseksi. Prosessissa perunan joukkoon voidaan myös lisätä entsyymien toimintaa heikentävää rasvaa tai kuitua. Erilaisten perunatuotteiden glykeemisten indeksien eroissa (Taulukko 3, LIITE 1) onkin todennäköisesti näkyvissä ainakin jossakin määrin prosessoinnin aiheuttamia eroja. Tosin useiden perunatuotteiden testattujen erien määrä on niin pieni, että mitään kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä niiden perusteella ei uskalla vetää.
 

 Taulukko 3. Eri perunatuotteiden glykeemisiä indeksejä¹⁾ 

Esimerkiksi perunan kypsentäminen uunissa (baked potato, GI 82.8) näyttää kohottavan glykeemistä indeksi perunan keittoon verrattuna (boiled potato, GI 72.8), mahdollisesti siksi, että korkea valmistuslämpötila yli 250 asteessa saattaa gelatinoida tärkkelysjyväsiä rankemmin kuin vesikeitto sadassa asteessa. Tai sitten jokin muu tekijä vaikuttaa. Samaan suuntainen vaikutus näyttäisi olevan myös mikrossa valmistuksella (mikrowaved potato, GI 80.8). Myös perunan murskaaminen soseeksi näyttäisi nostavan glykeemistä indeksiä (instant mashed potato, GI 85.6; mashed potato, GI 80.0). Sen sijaan keittämisen jälkeen kylmentyneen perunan (boiled potato cooked then cooled, GI 58.5) glykeeminen indeksi näyttäisi olevan selvästi pienempi kuin vastakeitetyn. Samoin sellaisten perunatuotteiden indeksi, joihin on valmistuksessa lisätty rasvaa, on suhteellisen matala (french fries GI 62.3, chrisps GI 54.0).

Sama, mitä on tässä kerrottu perunan osalta, pätee luonnollisesti yhtä hyvin muidenkin ruoka-aineiden glykeemisille indekseille. Se, mistä kasvista jokin ruoka on peräisin, ei siis ratkaise läheskään yksinomaisesti, mille tasolle sen glykeeminen indeksi asettuu, vaan sekä raaka-aineen alkuperällä että ruoan valmistustavalla on suuri vaikutus lopputulokseen. Näin yksittäisten erien paremmuusjärjestystä glykeemisen indeksin mielessä ei voi lainkaan varmasti laittaa paremmuusjärjestykseen kasvilajin perusteella

7. Yhteenveto

Yhteenvetona voidaan todeta, että perunan aiheuttama glykeeminen kuorma sen matalasta hiilihydraattipitoisuudesta johtuen samalla tasolla kuin pastalla, siitä huolimatta että sen glykeeminen indeksi on keskimäärin pastaa korkeampi. Normaalin peruna-aterian, joka koostuu yleensä parista kolmesta muun ruuan lisukkeena syötävästä keitetystä perunasta, tai vastaavasta määrästä jotakin perunalaatikkoruokaa, glykeeminen kuorma jää käytännössä jopa useimmiten pääateriana syötävän pastaruoan aiheuttamaa kokonaiskuormitusta pienemmäksi. Lihomisvaaraa perunan syönnin seurauksena vähentää lisäksi se, että sen energiatiheys on matala. Totuushan on, että glykeeminen indeksi ei lihota, vaan kalorit.

Koska perunan keskimääräinen glykeeminen indeksi kuitenkin on melko korkea, joidenkin perunatuotteiden glykeeminen indeksi voi, niiden valmistustavasta johtuen, nousta melko korkeaksi. Yksipuolinen glykeemiseen indeksiin tuijottaminen, ottamatta lainkaan huomioon perunan matalaa energiapitoisuutta tai usein melko pientä annoskokoa, saa perunan näyttämään epäedulliselta ravinnolta. Kun vielä juuri nämä kaikkein korkeimmat mitatut lukemat esitetään usein tarkoitushakuisesti perunalle tyypillisinä, eikä muisteta mainita perunaan sisältyviä muita hyödyllisiä aineita, syntyy täysin vääristynyt ja yksipuolisen negatiivinen kuva perunan terveydellisistä vaikutuksista. 

Lähteet

1.      Anon. 2008. Fineli® - elintarvikkeiden koostumustietopankki. Kansanterveyslaitos. www.fineli.fi/index.php?lang=fi

2.      Anon. 2008. The Official Website of the Glycemic Index and GI Database. University of Sydney. www.glycemicindex.com

3.      Brand JC, Nicholson PL, Thorburn AW, Truswell AS. 1985. Food processing and the glycemic index. Am. J. Clin. Nutr. 42:1 192-6.

4.      Foster-Powell K, Brand Miller J. 1995. International tables of glycemic index. Am. J. Clin. Nutr. 62:871-893.

5.      Mendosa D. 2008. Revised International Table of Glycemic Index (GI) and Glycemic Load (GL) Values—2008.  www.mendosa.com/gilists.htm

6.      Poutanen K, Liukkonen K-H, Autio K, Juntunen K, Mykkänen H ja Niskanen K, 2001. Ruisleipä, täysjyvävilja, "hitaat hiilihydraatit" ja glukoosiaineenvaihdunta. Diabetes ja lääkäri 6/2001. www.diabetes.fi/sivu.php?artikkeli_id=483

7.      Ross SW, Brand JC, Thorburn AW, Truswell AS. 1987. Glycemic index of processed wheat products. Am. J. Clin. Nutr. 46:63l-5.
 

 LIITE 1.

 Eri perunatuotteiden glykeemisiä indeksejä. Yhdistelmä University of Sydneyn Glycemic Index Databasesta (www.glycemicindex.com) ja David Mendosan ylläpitämästä glykeemisten indeksien taulukosta (www.mendosa.com).