Paavon Perunasivu

Perunaseitti on potun pahin vihollinen? OSA 2.   Nosta siemen ennen kuin seittirupi iskee.

 Ahvenniemi, P. Maatilan Pirkka 2001(3):58-59

Kaikki lähtee siemenestä. Tämä vanha viisaus pätee täysin myöskin perunaseittiin. Seuraavan kasvukauden seitintorjunta pitää aloittaa tämän kasvukauden siementuotannosta. Siemenen korjuun oikea ajoitus on tärkeintä. Seittirupi siemenperunan pinnalla on voimakas varoitussignaali sille, että homma ei ole ihan hanskassa. Tässä artikkelissa, perunaseittiä käsittelevän kirjoitussarjan toisessa osassa, kerrotaan siemenperunan seittitartunnan merkityksestä ja miten sitä voidaan torjua.

Seitti iskee siemenestä

Perunaseittiä aiheuttava Rhizoctonia solani -sieni säilyy kasvukaudesta toiseen perunan pinnalla sienirihmastona tai rihmastosta muodostuneina tummina, pahkamaisina kasvannaisina, joita kutsutaan seittiruveksi (Kuva 1). Rihmastoa ja rihmastopahkoja jää tietenkin perunanviljelyn jäljiltä myöskin peltoon saastuttamaan maata. Rihmastopahka on sienen kestomuoto, joka säilyy hengissä useita vuosia.

Siemenperunassa seittirupi on kertaluokkaa vaarallisempi taudinlähde kuin pinnalla luikerteleva näkymätön sienirihma. Jos siemenessä on seittirupea, ei ole oikein mitään keinoa estää tautia tuhoamasta siitä muodostuvan kasvin itujen ja maavarsien kärkiä ja aiheuttamasta seurannaisilmiönä sadon määrän ja laadun heikkenemistä.

Heikompi, pelkkänä sienirihmastona piilevä tartunta ei pysty tartuttamaan kasvia läheskään yhtä tehokkaasti kuin seittirupi. Osa taudinoireista jää pois ja vaikutukset sadon määrään ja laatuun jäävät vähäisemmiksi. Siemenen peittauksella pystytään lähes täysin eliminoimaan tällainen piilosaastunta, kun taas seittirupena esiintyvään tartuntaan peittauksen vaikutus jää aina enemmän tai vähemmän puutteelliseksi.

Miten seittirupi muodostuu?

Seittirupea alkaa muodostua uuden sadon mukuloiden pinnalle vasta loppusyksystä. Vielä elo-syyskuun vaihteessa sitä esiintyy meidän oloissamme useimmiten melko vähän. Seittirupea syntyy vain ja ainoastaan perunakasvin maanalaisiin osiin, mukuloiden pinnalle, juuriin ja joskus maavarsiin ja varsien tyviosiin. Mitä todennäköisimmin jotkin perunakasville tyypilliset eritteet laukaisevat reaktion, jossa seittirihmasto muuntuu rihmastopahkaksi.

Kosteus edistää seittiruven muodostumista. Mukulassa seittiä on yleensä enemmän toisella puolella, joka todennäköisesti on ollut maassa perunan alapuoli ja siten kosteammissa oloissa. Jos mukulan pinnassa on vihertymä, sillä puolella perunaa ei yleensä ole seittirupea. Se puolisko on kasvanut  lähempänä penkin pintaa, jossa kosteus ei ole riittänyt seitin muodostumiseen. Siemenperunaksi tarkoitetun erän jättäminen peltoon pitkälle syyskuuhun onkin hyvin varomatonta maan kosteuden lisääntymisen takia.

Varsiston hävittäminen, varsinkin kemiallisesti, lisää seittirupisuutta. Vaikutusmekanismi on ilmeisesti sellainen, että varsiston hävitys keskeyttää normaalin veden virtauksen juurista kasvin läpi, jolloin juurien edelleen pumppaama vesi kulkeekin jonkin aikaa maavarsien kautta mukuloihin. Mukuloihin muodostuu tavallaan veden ylipaine ja vesi ja sen mukana liuenneet aineet erittyvät mukulan pinnan kautta takaisin peltoon.  Mukulan pinnalla oleva seittirihma käyttää tätä ravintoa hyväkseen ja alkaa kehittyä seittiruveksi. Perunasato täytyisikin korjata talteen mahdollisimman pian, viimeistään viikon- puolentoista kuluttua varsiston hävittämisestä, jottei seittiruven muodostuminen ehtisi lähteä käyntiin.

Seittiruven muodostumisen edellytyksenä on luonnollisesti se, että perunan lähellä on seitin tartuntalähde, jollaisena toimii joko sairas siemenperuna tai maassa edelliseltä perunanviljelykerralta peräisin oleva tautisaastunta. Kesän olosuhteet on lisäksi tekijä x, joka sotkee usein selvää kuviota. Sateisina kesinä seittirupea yleensä muodostuu enemmän kuin kuivina.

Seittikokeiden kokemuksia

Seittiruven muodostumista on seurattu osana kahta erillistä K-koetilalla järjestettyä seittitutkimusta vuosina 1998-2000.

Vertailtaessa eri alkuperää olevia siemeneriä nähtiin selvästi, että uudella Siemenperunakeskukseen siemenkannalla tuotettuun satoon tuli hyvin niukasti seittirupea ja jos siemen lisäksi peitattiin tai nosto suoritettiin riittävän aikaisin, seittiruvelta vältyttiin kokonaan (Taulukko 1). Tyrnävän siemen oli siis molempina koevuosina lähes kokonaan vapaata seittitartunnasta. SPK:n tuottamasta siemenestä on samanlaisia hyviä kokemuksia usealta vuodelta myöskin kun sitä on käytetty perunan normaaleissa lajikekokeissa.

Sen sijaan seittirupista siementä käytettäessä seittirupea oli sadossa aina runsaasti, 60-100 %:ssa mukuloista, riippumatta nostoajankohdasta, varsistonhävityksestä tai vuodesta. Seittirupisen siemenen peittaus yhdistettynä sadon aikaisen noston kanssa vähensi seittirupisten mukuloiden osuutta vuoden -99 kuivissa olosuhteissa, muttei sateisena kesänä -98. Siis jos siemenperunassa on seittirupea, sen siirtymistä uuteen satoon ei voi estää pomminvarmasti oikein millään toimenpiteellä.

Kun siemenenä käytettiin seittirupisesta erästä valikoituja seittiruvettomia mukuloita, joissa siis edelleen oli seittitartuntaa mutta vain piilevänä rihmastona, ja siihen yhdistettiin siemenen peittaus, seittiruvesta päästiin molempina koevuosina lähes kokonaan eroon. Seittirupea muodostui yhtä vähän kuin uuteen SPK:n siemeneen. Jos peittausta ei suoritettu, jäi siemenperunaan selvästikin runsaasti piilevää saastuntaa, joka siirtyi uuteen satoon seittiruveksi.

Tässäkin tapauksessa seittirupea muodostui sateisena kesänä -98 runsaammin ja aikaisemmin kuin kuivana vuonna -99. Siis jos siemenperunassa on seittirupea, niin myöskin erän seittiruvettomat mukulat selvästikin lisäävät osaltaan seuraavan sadon seittirupisuutta. Joissakin olosuhteissa ja oikealla viljelytekniikalla voidaan piilevä saastunta tosin onnistua pitämään kurissa ja aikaansaadaan lähes seittiruveton sato.

Vuoden 1999 seittikokeessa tutkittiin lisäksi eri varsistonhävitystapojen vaikutusta seittirupisuuteen. Läpi linjan varsiston nyhtö oli jonkin verran parempi vaihtoehto kuin Reglone-käsittely, mutta aikainen nosto antoi selvästi nyhtöäkin varmemman tuloksen.

Nyhtö ei yksinomaisena toimena ole riittävä estämään seittiruven muodostumista, mutta käytettynä yhdessä muiden seittirupea torjuvien toimenpiteiden kanssa se toimii. Se antaa tällöin mahdollisuuden siirtää nostoajankohtaa hieman elo-syyskuun vaihteesta myöhäisempään ilman, että seittiruven riski merkittävästi kasvaa.

Maasaastunnan merkitys

Yllämainittu koe suoritettiin molempina koevuosina viiden vuoden viljelykierrossa olevalla lohkolla. Tulokset osoittavat selvästi (SPK:n uuden siemenen pysyminen seittiruvettomana molempina vuosina), että seitin maasaastunnan määrä oli hyvin vähäinen. Maasaastunnan merkitystä onkin alettu selvittää erillisessä koesarjassa vuodesta 1999 lähtien.

Seittirupisista eristä valikoituja seittiruvettomia ja lisäksi upotuspeitattuja siemeniä (14 eri lajiketta) kylvettiin kahden vuoden ajan toiselle lohkolle ja samojen erien seittirupisia mukuloita ilman peittausta toiselle. Seittiruvettoman valikointi ja peittaus riitti pitämään sadon (varsiston hävitys Reglonella, korjuu syyskuun lopulla) useimmilla lajikkeilla ensimmäisenä koevuonna melko seittiruvettomana, kun taas seittirupisella siemenellä kylvettyjen erien sato oli täysin seittirupista.

Toisena koevuonna lohkojen välillä ei yllättäen ollut enää mitään eroa. Molempien sadot olivat yhtä seittirupisia. Joistakin lajikkeista (5 eri lajiketta) istutettiin ensinmainitulle ”terveemmälle” lohkolle toisena koevuonna SPK:n uutta siementä peitattuna. Siihenkin muodostui yhtä paljon seittirupea.

Voidaankin päätellä, että vaikka käytettiin seittipeitattua siementä, maa saastui jo vuodessa riittävästi aiheuttamaan seuraavan vuoden sadon voimakkaan seittirupisuuden. Maassa oleva seittisaastunta aiheuttaakin ilmeisesti hyvinkin herkästi seittirupea, selvästi herkemmin kuin muita vaurioita kasville, vaikkei niitäkään tietenkään sovi väheksyä. Kokeen lohkojen välillä oli nimittäin vielä toisenakin koevuonna erittäin selvä ero terveemmän lohkon hyväksi sekä sadon määrässä että laadussa.