|
Ahvenniemi,
P. Käytännön
Maamies 2005(15):34-36.
Perunaseitti
on yleinen ongelma kaikkialla, missä perunaa viljellään,
varsinkin viileässä ilmanalassa, kuten täällä Pohjolassa.
Taudin seurauksena sadon määrä laskee ja laatu heikkenee
monin tavoin. Seitin monet ilmenemismuodot on opittu
tunnistamaan viime vuosina entistä paremmin ja sen myötä
taudin torjunnan tärkeys on tajuttu.
Perunaseittiä
aiheuttaa maaperässä yleisenä esiintyvä Rhizoctonia
solani –sieni. Tämä
maailmanlaajuisesti levinnyt organismi vioittaa perunan lisäksi
monia muitakin viljelykasveja. Sieni jakaantuu erikoisella
tavalla useaan alaryhmään, ns. anastomoosiryhmiin. Ryhmät
pystyttiin aikaisemmin erottamaan toisistaan ainoastaan
kasvattamalla eri kantoja rinnakkain ravintolustalla ja
katsomalla mikroskoopilla, kykenevätkö sienirihmat
sulautumaan yhteen, eli anastomoimaan. Tämä vanha
vaivalloinen menetelmä on parhaillaan korvautumassa
nykyaikaisella DNA-tunnistusmenetelmällä.
Eri anastomoosiryhmillä on kullakin oma isäntäkasvistonsa;
kolmestatoista tunnetusta anastomoosiryhmästä ryhmä kolme
(AG 3) on keskittynyt vioittamaan pelkästään perunaa.
Seittirupi
tartuttaa
Taudin
tärkein tartuntalähde on rihmastopahka, sienen kestomuoto.
Pahkoja muodostuu kasvukauden lopulla tuleentuvan perunakasvin
kaikkiin maanalaisiin osiin. Mukuloiden pinnalle muodostuvia
rihmastopahkoja kutsutaan seittiruveksi (Kuva
1) ja sitä tavataan varsin yleisesti perunasadosta.
Juuriin, varren tyveen ja maavarsiin muodostuneet
rihmastopahkat jäävät luonnollisesti perunan nostossa
maahan. Sekä maahan jäävät että mukuloissa olevat
rihmastopahkat, jos seittirupisia mukuloita käytetään
siemenperunana, toimivat seuraavana vuonna taudin tartuntalähteenä.
Maahan
jäävät rihmastopahkat eivät ole onneksi kovin pitkäikäisiä.
Koska perunaseittiä aiheuttavalla AG 3 –anastomoosiryhmällä
ei ole muita isäntäkasveja, tartunnan määrä maassa vähenee
sitä mukaa kun vanhat rihmastopahkat menettävät itämiskykynsä
ja aika edellisestä perunasta kasvaa. Vaikka seittisieni
pystyykin elämään maaperän kuolleella orgaanisella
aineksella rihmastona ainakin jonkinlaista kituliasta elämää
lähes loputtomasti, perunan viottumisen kannalta oleellinen
tartunta häviää maasta, kun perunanviljelyssä pidetään
3-4 vuoden tauko.
Seitti
tartuttaa aikaisin
Rihmastopahkoista
itävä sienirihma kasvaa perunan ituihin heti istutuksen jälkeen.
Seitti tappaa idun kärjen, jolloin peruna alkaa kasvattaa
salamannopeasti uutta haaraa heti kärjen alta. Sama voi
toistua monta kertaa ennen perunan pintaantuloa (Kuva
2). Kun muutama varsi on päässyt lopulta pintaan, varren
tyvestä kasvavien sivuversojen muodostuminen yleensä loppuu.
Pintaan tulleessa perunassa taistelun jäljet näkyvät
kuoliolaikkuina varren tyvessä. Tätä taudinoiretta
kutsutaan versolaikuksi (Kuva 3).
Idunkärkien
toistuva vioittuminen luonnollisesti myöhästyttää perunan
pintaantuloa. Tämä myöhästyminen näkyy pitkälle kesään
ja pääasiassa siitä seuraa se, että seittisen kasvin sadon
määrä ja tärkkelyspitoisuus jää normaalia matalammaksi.
Jos kasvukausi on riittävän pitkä, ero terveen ja seittisen
välillä pienenee lopulta lähes olemattomiin.
Seittisyyden
seurauksena varsiluku yleensä laskee, mikä osaltaan heikentää
seittisen perunakasvuston peittävyyttä, varsinkin
kasvukauden alkupuolella. Perunalla on kuitenkin kyky täyttää
käytettävissä olevaa kasvutilaa rehevämmällä kasvulla.
Seittinen kasvi muodostaa usein alimpiin lehtihankoihin maanpäällisiä
sivuversoja, ja loppukesästä se on yleensä jo yhtä kookas
kuin terve kasvi. Tähän lisäponnistukseen kasvi joutuu
kuitenkin käyttämään resursseja, jotka ovat pois
mukulasadon muodostuksesta.
Maavarsivioitukset
pilaavat laadun
Seuraava
seitille suotuisa vaihe on
maavarsien muodostuminen, pari viikkoa perunan
pintaantulon jälkeen. Maavarsi on koko pituudeltaan seitille
arkaa, mutta herkimmin vioittuu maavarren kärki (Kuva
4). Koska mukulat kehittyvät maavarsien päihin, niiden
vioittuminen vaikuttaa myös mukulanmuodostukseen.
Lähes
kaikki seitin aiheuttama perunan ulkoisen laadun heikkeneminen
aiheutuu juuri maavarsien vioittumisesta. Mukulat muodostuvat
seittiseen kasviin normaalia lyhyempiin maavarsiin, tiiviiksi
ryhmäksi varren ympärille ja lisäksi lähelle penkin pintaa
(Kuvat 6_1 ja 6_2).
Mukuloiden koon kasvaessa ne painautuvat toisiaan vasten ja
voivat kasvaa voimakkaasti epämuotoisiksi. Tiiviin, lähellä
penkin pintaa kasvavan perunaryhmän ylimmät mukulat työntyvät
kasvukauden lopulla penkistä ulos ja vihertyvät.
Oikein
voimakkaassa seittitartunnassa lähes kaikki maavarret voivat
vioittua ja normaali mukulanmuodostus estyy kokonaan. Peruna
tuottaa silloin runsaasti aivan pieniä, varressa kiinni
olevia mukuloita. Myöskin perunan varsi saattaa olla tällöin
niin pahoin versolaikun ympäröimä ja johtosolukko niin
vioittunut, että normaali yhteyttämistuotteiden siirtyminen
lehdistä mukuloihin estyy kokonaan ja varsiin muodostuu
vihreitä ilmamukuloita.
Myöskin
nuoret mukulat ovat alttiita infektiolle (kuva
5). Tämä vaihe näyttäisi menevän yksiin tavalliselle
perunaruvelle aran vaiheen kanssa. Nuorten mukuloiden
vioittuminen näkyy myöhemmin verkkoruven tapaisena mukulan
pinnan vioituksena, kasvuhalkeamina tai jopa madonreikiä
muistuttavina kuoppina. Pahoin
seitin vaivaaman kasvin koko mukulasato menee monien
erilaisten laatuvikojen yhteistuloksena kokonaan pilalle (Kuva
7).
Torjuntakeinona
seittiruveton siemen
Seittiruvettoman
siemenperunan käyttö on torjunnassa ensiarvoisen tärkeää.
Pienikin määrä seittirupea siemenessä näkyy vääjäämättä
sadon määrän ja laadun heikkenemisenä. Siemenen terveydellä
näyttäisi olevan myöskin vanhoilla monokulttuuripelloilla
usein isompi merkitys kuin maahan edellisiltä
viljelykerroilta mahdollisesti jääneellä tartunnalla.
Seittiruven
muodostuminen alkaa vasta perunan tuleentuessa.
Seittiruvetonta siementä pystyy siksi tuottamaan nostamalla
peruna yksinkertaisesti niin aikaisin, että seittiuruven
muodostus ei ole vielä alkanut. Varsinkin tuleentumista
jouduttavaa varsiston hävitystä pitäisi välttää Jos
varsisto täytyy välttämättä hävittää, esimerkiksi
ruton uhatessa, siemeneksi tarkoitettu peruna pitäisi nostaa
viimeistään kymmenen päivän kuluttua.
Peitattua
siementä matalaan penkkiin
Jos
seittirupea ei onnistu torjumaan jo siementuotannossa, voi
taudista päästä vielä eroon peittaamalla siemenen.
Peittauksen teho on kuitenkin riittävän hyvä vain silloin,
kun peruna kastuu kunnolla. Perunan tuottajat ovat siksi
siirtyneet aikaisemmin käytetystä sumutuspeittauksesta
upotuspeittaukseen. Menetelmästä on nyt jo usean vuoden hyvä
käytännön kokemus.
Koska
seitti aiheuttaa suuren osan tuhoistaan vioittamalla
suojatonta itua jo ennen perunan pintaantuloa, on
taimettumisen nopeuttaminen varteenotettava torjuntakeino.
Perunan idätys, istutus lämpimään maahan ja matalaan
penkkiin, ainakin kaikki nämä toimenpiteet ydistettynä,
saattaakin auttaa perunan ituja ratkaisevasti kasvamaan
karkuun seittitartunnalta.
Maatartunnan
vähentämiseen ainoa kestävä ratkaisu on pitää muutaman
vuoden taukoa perunan viljelyssä.
|
