Paavon Perunasivu

Perunaruton aiheuttamat tuhot sekä pelloilla että varastoidulle sadolle ovat viime vuosina yleistyneet. Rutto tuntuu saavuttavan epidemialuonteen entistä useammin. Tartuntapaineen kasvaessa on myös alkanut esiintyä entistä enemmän tapauksia, missä torjunta-aine ei ole näyttäyt tehoavan tai lajikkeen rutonkestävyys ei ole ollut odotetunlaista. Siksi lienee syytä kartoittaa tämänhetkinen tilanne ruttorintamalla.

Viime vuosien ruttoepidemioilla on selvä luonnollinen yhteys lämpimiin kesiin. Normaalia lämpimämpinä kesinä syntyy lähes aina ruttoepidemia jo normaaleilla sademäärillä. Jos kosteuttakin on normaalia enemmän, rutto saa usein katastrofia lähenevät mittasuhteet. Näin kävi muun muassa viime vuosikymmenen pahimpana ruttovuonna 1988. Odotettavissa olevan ilmaston lämpenemisen seurauksena rutto tulee jatkossakin lisääntymään. Me lähestymme siis siinäkin suhteessa vähitellen muuta Eurooppaa, jossa ruttoruiskutuksia suoritetaan kymmenkunta kertaa kesässä.

Entistä aikaisemmin ruiskuttamaan !

Koska ruttokesät tuntuvat seuraavan toinen toistaaN peräjälkeen, pitäisi ruttoruiskutukset aloittaa nykyistä aikaisemmin. Rutto nimittäin puhkeaa pahan ruttokesän jälkeisenä kesänä joutuisasti. Rutto säilyy talven yli siemenperunoissa ja aiheuttaa seuraavana kesänä hyvin varhain kasvustoon sinne tänne paikallisen tartuntalähteen. Taudin puhkeamiskohdassa muodostuu jatkuvasti sieni-itiöitä, jotka tartuttavat aluksi lähimpiä kasveja ja vähitellen koko kasvuston. Tällainen primäärisaastunta saattaa puhjeta kasvustossa jo heinäkuun alkupuolella, ennen varsiston sulkeutumista ja ensimmäisiä ruttoruiskutuksia. Siis siitä takavuosien ajatuksesta, että rutto lentäisi aina jostakin eteläisemmiltä seuduilta pohjoisen peltoja tartuttamaan, täytyy tässä nykyisessä tilanteessa luopua.

Ruttoruiskutuksen epäonnistuminen johtuu yleensä aina juuri myöhästyneestä aloituksesta. Kasvusto on ehtinyt sulkeutua ennen ensimmäistä ruiskutuskertaa eikä alalehdille, joihin rutto juuri ensiksi pääsee pureutumaan, tule riittävää suojausta. Ensimmäisen ruiskutuksen epäonnistumista ei voi myöhemmin korvata millään, vaan alulle päässyt tartunta etenee suotuisissa olosuhteissa vääjäämättömästi. Tämä lienee syynä useimmissa tapauksissa, joissa joko lajikkeen kestävyys tai aineen teho tuntuu pettäneen. Aineeseen tai lajikkeeseen on luotettu liikaa ja tauti on päässyt kehittymään liian pitkälle kasvustossa ennen ensimmäistä ruiskutusta.

Mitä uutta ainerintamalla?

Markkinoilla on neljä rutontorjunta-ainetta (Taulukko 1). Niistä Ridomil MZ:n tiimoilta on käyty vilkasta eskustelua. Nykyisen käsityksen mukaan Ridomil täytyisi aina käyttää ensimmäisessä tai korkeintaan kahdessa ensimmäisessä ruiskutuksessa eikä lainkaan siemenperunan tuotannossa. Näin pienennetään metalaksyylia kestävien ruttorotujen yleistyminen vaaraa. Pelko Ridomil MZ:n heikosta tehosta lienee aiheeton, jos ainetta käytetään oikein. Onhan siinä metalaksyylin tehon tukena lisäksi mankotsebia, joka tehoaa niihin mahdollisesti viiteen prosenttiin ruttorotuja, joihin metalaksyyli ei pysty.

Kuprijauhetta lukuunottamatta rutontorjunta-aineiden varoaika on 21 vuorokautta. Kesäperunan, jota markkinoidaan suoraan pellolta, ruiskutusohjelmassa täytyy torjunta-aineiden varoajat ottaa erityisesti huomioon. Jos varhaisperunan nosto tapahtuu jo heinäkuun puolella, ruttoruiskutuksiin ei kannata yleensä ryhtyä lainkaan. Elokuun aikana nostettava kesäsperuna täytyisi ruiskuttaa kertaalleen ennen heinäkuun puoliväliä. Lisäruiskutukset tulisi suorittaa Kuprijauheella, jolloin peruna voidaan käyttää vaikka jo vuorokauden kuluttua ruiskutuksesta.

Ruttoinen varsisto pois

Ruttovuosina esiintyy yleensä myöskin mukularuttoa runsaasti. Ruttoitiöt huuhtoutuvat sateella ruttoisesta varsistosta penkkiin mukuloiden pinnalle ja aiheuttavat jo penkissä mukularuttoa. Näin tapahtuu varsinkin karkeilla mailla ja runsaiden sateiden seurauksena. Vielä tätäkin haitallisempi mukularuton muoto on sellainen, joka ilmenee vasta varastossa. Perunasato saa tällöin tartunnan vasta noston yhteydessä, kun perunat ja ruttoinen varsisto joutuvat nostokoneessa suoraan kosketukseen keskenään. Varastossa tartunta aiheuttaa kosteissa oloissa mukulan nopean pilaantumisen. Sato on pahimmassa tapauksessa parin viikon kuluttua nostosta kypsä rahdattavaksi kaatopaikalle ja markkinointiongelmat ovat siltä talvelta ohi.

Varsiston kemiallinen hävitys ennen perunan nostoa on tepsivä keino nostossa tapahtuvan tartunnan torjunnassa. Kun kaikki vihreä on kuollut pois varsistosta, on ruttokin poissa pellosta ja nosto on turvallista. Näin käy noin viikossa varsiston hävityksen jälkeen. Myöskin mekaanis-kemiallista menetelmää voi käyttää, mutta pelkkä mekaaninen varsiston hävittäminen on joissakin tapauksissa jopa lisännyt mukularuton määrää. Jos pelkän mekaanisen hävityksen jälkeen sattuu rankkoja sateita, itiöt huuhtoutuvat tehokkaasti penkin pinnalla lojuvista ruttoisista varsiston jätteistä penkkiin ja mukuloihin.

Oikeilla lajikkeilla säästöihin.

Perunaruton ennustettavissa olevan lisääntymisen vuoksi täytyy lajikekestävyyteen kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Nykyisistä lajikkeista on Matildalla ja Herthalla ollut selvästi muita parempi rutonkestävyys. K-ryhmän koetilalla Hauholla Matilda on säilynyt lähes täysin rutottomana koko 80-luvun ajan, vaikka ruttoruiskutuksia ei ole tehty lainkaan. Niinä vuosina, jolloin Hertha on ollut kokeissa, se on menestynyt aivan yhtä hyvin kuin Matilda (Kuvio ).

Matilda on pitänyt hyvin kutinsa ruton suhteen myöskin käytännön viljelyssä, mutta Herthassa on ilmennyt odotettua suurempaa rutonarkuurtta. Matildan kestävyys onkin niin kutsuttua kenttäkestävyyttä, jonka ei pitäisi murtua missään oloissa. Luonnollisesti Matildakin saattaa saada pahojen ruttokesien lopulla jonkin verran ruttoa, mutta erittäin harvoin haitaksi asti. Herthan rutonkestävyys taas on tavallaan yhden geenin takana, jolloin on odotettavissakin, että jossakin vaiheessa löytyy ruttorotuja, jotka pystyvät murtamaan sen.

Matildaa ei juuri kannata ruiskuttaa Etelä-Suomessakaan kahta kertaa enempää kesässä, kunhan ensimmäinen kerta vain on suoritettu riittävän aikaisin. Oikein ajoitetuin ruiskutuksin myöskin Herthan ruiskutustarve on useimpia muita lajikkeita vähäisempi.

Toisen ääripään rutonarkuuden suhteen muodostavat Bintje, Sabina ja Amazone. Ne ovat kaikki hyvin arkoja sekä lehti- että mukularutolle. Bintje ja Sabina täytyy ruttovuosina ruiskuttaa 4-5 kertaa. Heinäkuun kuluessa nostettavaa Amazonea ei liene välttämätöntä ruiskuttaa lainkaan, koska ruttoa kuitenkin ilmestyy kasvustoon haitallisessa määrin vasta elokuun puolella. Jos Amazonen nosto ajoittuu elo-syyskuulle, täytyy ensimmäinen ruiskutus suorittaa normaaliin tapaan ennen heinäkuun puoliväliä. Jos Amazonea nostetaan suoraan pellolta myyntiin, on Kuprijauhe lisäruiskutuksissa lyhyen varoajan ansiosta ainoa kyseeseen tuleva aine.

Jos näiden myöskin mukularutolle hyvin arkojen lajikkeiden varsistoon tulee ruiskutuksista huolimatta ruttoa, on varsiston kemiallinen hävittäminen noin viikkoa ennen nostoa erittäin suositeltavaa.

Muista varhaisperunalajikkeista Timon arkuus lehtirutolle on lähes edellämainittujen arimpien lajikkeiden luokkaa, mutta Ostara on jonkin verran kestävämpi. Niiden molempien kestävyys mulularuttoa vastaan on suhteellisen hyvä. Niidenkin ruiskutuksista täytyy kuitenkin huolehtia kunnolla, jos nosto ajoittuu elokuulle.

Pidon, Rekordin ja Rosamundan sekä tärkkelyslajike Saturnan kestävyys lehtirutolle on keskitasoa. Niillekin kaikkein tärkeintä on riittävän aikainen ensimmäinen ruiskutus. Ne tarvitsevat sen jälkeen yleensä kesästä riippuen 1-2 lisäruiskutusta. Myöskin niiden kestävyys mukularuttoa vastaan on kohtalaisen hyvä, joten varsiston kemialliseen hävittämiseen ei ole yleensä tarvetta, jos ruttoruiskutukset on suoritettu huolella.

Palaa