Paavon Perunasivu

Perunaseitti

Taudinaiheuttaja: Rhizoctonia solani -sieni.

Merkitys

Perunaseitti laskee perunan satotasoa ja heikentää monin tavoin perunan laatua. Sen monia vaikutuksia ei osaa aina yhdistää taudin aiheuttamaksi, vaan ne menevät usein huonojen kasvuolosuhteiden tai virheellisen viljelytekniikan kontolle. Koska seitti on sekä siemen- että maalevintäinen tauti, molemmat leviämistavat täytyy ottaa torjunnassa yhtä lailla huomioon. Seittiä voi hyvällä syyllä pitää ruton ohella perunan merkittävimpänä tautina.

Oireet

Perunaseitin tunnusomainen taudinoire on ituihin, varren maanalaiseen osaan ja maavarsiin muodostuvat tautilaikut, ns. versolaikku. Toinen seitille tyypillinen taudinoire on mukuloihin niiden tuleentuessa muodostuva seittirupi, (vrt. ao. kuva) joka on seitin kestomuoto ja siirtää taudin seuraavaan kasvukauteen. Nimensä perunaseitti on saanut varren tyvelle penkin pinnan tasalle kosteissa oloissa muodostuvasta rihmastotihentymästä, joka on sienen itiöemä, johon muodostuu sienen suvullisia itiöitä. Ne ovat kuitenkin sienen leviämisen kannalta merkityksettömiä, ja sieni liikkuu maassa ja tartuttaa perunaa pelkästään sienirihman avulla.

Seitti aiheuttaa perunaan edellä mainittujen varsinaisten taudinoireiden ohella lukuisia muita eri tyyppisiä vioituksia. Versolaikkuvioitukset varren tyvellä saattavat katkaista varren johtosolukot, jolloin yhteyttämistuotteet eivät pääse siirtymään normaalisti mukuloihin, vaan kertyvät penkin pintaan vihreiksi ilmamukuloiksi. Lisäksi yhteyttämistuotteiden siirtymisen vaikeutuminen muuttaa varsiston ulkonäköä siten, että varsista tulee harittavia ja ylimpien lehtien lehdykät laskostuvat ja muuttuvat kellertäviksi tai punertaviksi.

Ituvioitusten seurauksena perunakasvin varsiluku ja sen seurauksena myös mukulaluku laskee Kasvuston kehitys ja sadonmuodostus hidastuu, minkä seurauksena sadon määrä voi laskea jopa 30 % ja tärkkelyspitoisuus yli %-yksikön. Seitti aiheuttaa usealla eri mekanismilla mukuloiden epämuotoisuutta ja vihertymistä ja lisää useilla lajikkeilla kasvuhalkeamien ja onttojen mukuloiden määrää. Lisäksi se voi aiheuttaa  mukulaan erilaisia pintavikoja, kuten tavallista perunarupea muistuttavaa kuorirosoa, seittirupea, erilaisia kuoppia ja koloja ja lisää pinnan juovaisuutta.  Lisäksi  sadon kokojakauma muuttuu seitin vaikutuksesta siten, että keskikokoisten mukuluoiden osuus laskee, ja sadon tärkkelyspitoisuus laskee ja mukuloista tulee sen seurauksena keitettäessä vetisiä.

Taudin säilyminen ja leviäminen

Perunaseitti iskee seittirupisesta siemenestä tai saastuneesta maasta käsin. Myös maatartunta koostuu pääasiassa seittiruvesta, jota on jäänyt maahan edellisiltä perunanviljelykerroilta. Rupipahkoista kasvava sienirihma tartuttaa ituja jo ennen perunan pintaantuloa ja maavarsia ja pieniä mukuloita muutama viikko myöhemmin. Kaikki moninaiset yllä mainitut taudinoireet ja seitin epäsuorat vaikutukset ovat seurausta näistä kolmesta melko aikaiseen perunan kasvuvaiheeseen sijoittuvasta tartuntavaiheesta.

Kasvukauden lopulla perunan tuleentumisen alettua mukuloihin ja muihin maanalaisiin kasvin osiin alkaa muodostua seittirupea, joka on taudin kestomuoto ja jonka avulla se siirtyy seuraavaan vuoteen seittirupisessa siemenperunassa. Myös maatartunta muodostuu pääasiassa samoista rupipahkoista, joita jää kasvinjätteiden mukana maahan.

Rupipahkat säilyvät maassa pari kolme vuotta. Koska perunaseitillä ei ole muita isäntäkasveja kuin peruna eikä se ole kovin hyvä kilpailemaan maan orgaanisen aineksen ravinteista, se häviää masta melko tarkoin kun perunan viljelyssä pidetään niin pitkä tauko, että rupipahkojen itämiskyky on hävinnyt. Ruokaperunaa voi vijellä hyvin uudestaan 3-4 vuoden kuluttua edellisestä kerrasta.

Torjunta

1. Tärkein seitin torjuntakeino on seittiruvettoman siemenperunan käyttö. Lieväkin seittirupisuus, vain muutama pahka per siemenmukula, riittää pahan seittitartunnan aikaansaamiseen. Parhaan tuloksen antaa yleensä uusi sertifioitu siemen, jonka tuotantotekniikassa seitin torjunta on otettu riittävästi huomioon. Jos käyttää omaa edellisvuotista perunasatoa siemenenä, senkin tulisi olla varmasti seittiruvetonta.
2. Riittävä viljelykierto, perunaa korkeintaan 3-4 vuoden välein, poistaa maatartunnan riskin.


3. Jos aikoo käyttää omaa perunasatoa seuraavana vuonna siemeneksi, se pitäisi nostaa ennen kuin siihen ehtii muodostua seittirupea. Seittirupea muodostuu yleensä vasta kun peruna alkaa tuleentua. Aikaisten lajikkeiden kanssa tulisi olla erityisen tarkkana ja nostaa ne riittävän aikaisin, ettei tuleentuminen ja seittiruven muodostus pääse yllättämään.


4. Siemenlohkon varsiston hävitys mukulakoon säätelemiseksi nopeuttaa seittiruven muodostusta. Peruna, jota aiotaan käyttää seuraavana vuonna siemeneksi, pitäisikin nostaa viimeistään 10 vuorokauden kuluttua varsiston hävityksestä.


5. Siementartunta vähenee ratkaisevasti siemenen peittauksella. Paras torjuntmenetelmä on ruiskuttaa perunat märiksi istutuskoneeseen sijoitetulla peittauslaatteella. Suuttimet tulisi suunnata kohtaan, missä perunat tarttuvat istutuskuppeihin. Peittaukseen soveltuvia aineita ovat Moncut 40 SC, Maxim 100 FS ja Rizolex 50 SC.
6. Istutus matalaan penkkiin ja lämpimään maahan nopeuttaa perunan pintaantuloa ja vähentää ituvaurioiden määrää. Maavarsien ja pienten mukuloiden vioittumiseen ja siitä seuraaviin lukuisiin erilsaisiin laatuongelmiin sillä ei kuitenkaan ole juuri vaikutusta.