Kotipuutarhurin perunaopas

Perunaseitti

Taudinaiheuttaja: Rhizoctonia solani -sieni.

Merkitys

Perunaseitti laskee perunan satotasoa ja heikentää monin tavoin perunan laatua. Sen monia vaikutuksia ei osaa aina yhdistää taudin aiheuttamaksi, vaan ne menevät usein huonojen kasvuolosuhteiden tai virheellisen viljelytekniikan kontolle. Koska seitti on sekä siemen- että maalevintäinen tauti, molemmat leviämistavat täytyy ottaa torjunnassa yhtä lailla huomioon. Seittiä voi hyvällä syyllä pitää ruton ohella perunan merkittävimpänä tautina.

Oireet

Perunaseitin tunnusomainen taudinoire on ituihin, varren maanalaiseen osaan ja maavarsiin muodostuvat tautilaikut, ns. versolaikku.(vrt. kuva yllä). Syksyllä perunan noston yhteydessä onkin helppo tarkistaa perunaseitin riski tarkastamalla, onko varsien tyvellä tautilaikkuja. Toinen seitille tyypillinen taudinoire on mukuloihin niiden tuleentuessa muodostuva seittirupi, (vrt. oheinen kuva) joka on seitin kestomuoto ja siirtää taudin seuraavaan kasvukauteen. Nimensä perunaseitti on saanut varren tyvelle penkin pinnan tasalle kosteissa oloissa muodostuvasta rihmastotihentymästä, joka on sienen itiöemä, johon muodostuu sienen suvullisia itiöitä. Ne ovat kuitenkin sienen leviämisen kannalta merkityksettömiä, ja sieni liikkuu maassa ja tartuttaa perunaa pelkästään sienirihman avulla.

Seitti aiheuttaa perunaan edellä mainittujen varsinaisten taudinoireiden ohella lukuisia muita eri tyyppisiä vioituksia. Versolaikkuvioitukset varren tyvellä saattavat katkaista varren johtosolukot, jolloin yhteyttämistuotteet eivät pääse siirtymään normaalisti mukuloihin, vaan kertyvät penkin pintaan vihreiksi ilmamukuloiksi. Lisäksi yhteyttämistuotteiden siirtymisen vaikeutuminen muuttaa varsiston ulkonäköä siten, että varsista tulee harittavia ja ylimpien lehtien lehdykät laskostuvat ja saattavat punertua.

Ituvioitusten seurauksena perunakasvin varsiluku ja sen seurauksena myös mukulaluku laskee. Seitti aiheuttaa usealla eri mekanismilla mukuloiden epämuotoisuutta ja vihertymistä ja lisää useilla lajikkeilla kasvuhalkeamien ja onttojen mukuloiden määrää. Lisäksi se voi aiheuttaa  mukulaan erilaisia pintavikoja, kuten tavallista perunarupea muistuttavaa kuorirosoa, seittirupea, erilaisia kuoppia ja koloja ja lisää pinnan juovaisuutta.  Lisäksi  sadon kokojakauma muuttuu seitin vaikutuksesta siten, että keskikokoisten mukuluoiden osuus laskee, ja sadon tärkkelyspitoisuus laskee ja mukuloista tulee sen seurauksena keitettäessä vetisiä.

Taudin säilyminen ja leviäminen

Perunaseitti iskee seittirupisesta siemenestä tai saastuneesta maasta käsin. Myös maatartunta koostuu pääasiassa seittiruvesta, jota on jäänyt maahan edellisiltä perunanviljelykerroilta. Rupipahkoista kasvava sienirihma tartuttaa ituja jo ennen perunan pintaantuloa ja maavarsia ja pieniä mukuloita muutama viikko myöhemmin. Kaikki moninaiset yllä mainitut taudinoireet ja seitin epäsuorat vaikutukset ovat seurausta näistä kolmesta melko aikaiseen perunan kasvuvaiheeseen sijoittuvasta tartuntavaiheesta.

Kasvukauden lopulla perunan tuleentumisen alettua mukuloihin ja jossakin määrin myös muihin maanalaisiin kasvin osiin alkaa muodostua seittirupea, joka on taudin kestomuoto ja jonka avulla se siirtyy seuraavaan vuoteen. Myös maatartunta muodostuu pääasiassa samoista rupipahkoista, joita jää kasvinjätteiden mukana maahan. Se voi tosin säilyä talven yli tartutuskykyisenä myös sienirihmana maahan jääneissä kasvinjätteissä.

Rupipahkat säilyvät maassa pari kolme vuotta. Koska perunaseitillä ei ole muita isäntäkasveja kuin peruna eikä se ole kovin hyvä kilpailemaan maan orgaanisen aineksen ravinteista, se häviää masta melko tarkoin kun perunan viljelyssä pidetään niin pitkä tauko, että rupipahkojen itämiskyky on hävinnyt. Ruokaperunaa voi vijellä hyvin uudestaan 3-4 vuoden kuluttua edellisestä kerrasta ja useamminkin, jos kerää kaikki kasvinjätteet tarkoin pois maasta perunan noston yhteydessä.

Torjunta

1. Tärkein seitin torjuntakeino on seittiruvettoman siemenperunan käyttö. Lieväkin seittirupisuus, vain muutama pahka per siemenmukula, riittää pahan seittitartunnan aikaansaamiseen. Parhaan tuloksen antaa yleensä uusi sertifioitu siemen, jonka tuotantotekniikassa seitin torjunta on otettu riittävästi huomioon. Jos käyttää omaa edellisvuotista perunasatoa siemenenä, senkin tulisi olla varmasti seittiruvetonta.


2. Jos aikoo käyttää omaa perunasatoa seuraavana vuonna siemeneksi, se kannattaa nostaa ennen kuin siihen ehtii muodostua seittirupea. Seittirupea muodostuu nimittäin yleensä vasta, kun peruna alkaa tuleentua. Aikaisten lajikkeiden kanssa tulisi olla erityisen tarkkana ja nostaa ne riittävän aikaisin, ettei tuleentuminen ja seittiruven muodostus pääse yllättämään.


3. Myös varsisen katkaiseminen ruton torjumiseksi nopeuttaa seittiruven muodostusta, samoin se, että varsisto tuhoutuu ruton seurauksena. Peruna, jota aiotaan käyttää seuraavana vuonna siemeneksi, pitäisikin nostaa viimeistään 10 vuorokauden kuluttua varsiston katkaisusta tai tuhoutumisesta.


4. Riittävä viljelykierto, perunaa korkeintaan 3-4 vuoden välein, poistaa maatartunnan riskin täysin, mutta lyhyempikin väli vähentää tartuntaa.
5. Maatartunnan määrää voi vähentää tehokkaasti poistamalla kaikki perunan jätteet, kuten vanhat siemenmukulat, kaikki satomukulat ja perunan varret maavarsineen ja juurineen, tarkasti noston yhteydessä. Näin saa poistettua samalla suurimman osan seuraavien vuosien kiusaksi maahan jäävästä tartukkeesta, joka on pääasiassa perunaan kiinnittyneenä. Silloin lyhyempikin kasvivuorottelu, jopa yksi välivuosi kahden perunasadon välillä, riittää eliminoimaan maatartunnan.
   
6. Siementartuntaa voi halutessa vähentää myös peittauksella. Se suoritetaan siten, että siemen upotetaan hetkeksi torjunta-aineen vesiliuokseen. Tällaiseen käsittelyyn soveltuvia aineita ovat esim. Moncut 40 SC ja Maxim 100 FS.